lauantai 24. maaliskuuta 2012

Alfin omat kujeet.

Alf oli sitten eilen tehnyt omia hommiaan työpäiväni aikana. Laittanut makuuhuoneen uuteen uskoon. Repinyt petivaatteet pitkin huonetta ja kotiin tullessani nukkui tyytyväisenä peittoni päällä. :D Hieman nauratti kun toinen niin unenpöpperöisenä siitä kerältä heräsi kun kotiin tulin. :)

Alfilla on vahtiminen herännyt lähiaikoina aika voimakkaasti esiin. Eilen metsänreunassa kävellessä pimeällä alkoi yhtäkkiä murista ja tuhahdella niskakarvat pystyssä metsän suuntaan. Ihmettelin, että mitä se nyt sielä näkee niin hetken päästä sieltä tuli kaksi teiniä, varmaan salatupakalta. ;) Sen verran kiinnijääneen näköisiä olivat. Samoin kun nostin Alfin illasta syliin ja siitä sitten sattui huomaamaan ikkunassa pihapiirissä kulevan ihmisen. Vahti sitten koko loppuillan ikkunaa. Vähänkin jos sieltä suunnasta kuului ääniä murhati heti. Hiljeni kyllä käskystä. Yritän opettaa siihen, että kerta ilmaisu riittää jostain epäilyttävästä, koska mielestäni koiran kyllä kuuluu ilmaista mahdollinen tunkeilija. Nyt on vielä alkuun ainakin hieman liian innokasta ilmaisua pentu kun on, mutta toivon ettei jää päälle.

Haku puolella olen miettinyt haukkuilmaisun opettamista. Pohdiskelin Alfin kohdalla kumpaa ilmaisutapaa tulevaisuudessa käyttäisin, rullaa vai haukkua. Esineiden tuominen on sen verran hakusessa Alfilla ja ohjaaminen tähän myös itsellä, että voipi olla haukku ilmaisun olevan parempi ratkaisu. Alf vaan on kovin hiljainen muutoin kuin näissä vahtipuuhissaan, että saa nähdä millä saan haukun irtoamaan. Vielä en ole varsinaisesti koittanutkaan. Enemmänkin seuraillut koiraa mikä saa haukun irtoamaan. Tosin täytyy kyllä sanoa ettei tällä hetkellä juuri muut kuin tälläiset vahtitilanteet ja epävarmat tilanteet. Pitää seuraavilla vapailla koittaa ulkona haukkua. Sisällä en aio edes harjoitella ettei vahingossakaan käy niin, että haukkuminen mielletään sisätiloissa tapahtuvaksi. Kerrostalossa ei varmaankaan kovin moni naapuri tästä ilahtuisi. ;)

Muutoin Alf on kyllä reipas poika. Ruokailut ovat aiheuttaneet pientä ihmettelyä. Alf kun ei oikeen malttaisi keskittyä syömiseen. Lähtee kesken syömisen ihmettelemään mielenkiintoista asiaa jonka sattuu huomaamaan. Ääni, tapahtuma tai esine. No, ruokakuppi on lähtenyt aina nenän edestä jos ruokailuun ei olla keskitytty. Vaihtelevalla menestyksellä on sitten oppi mennyt perille. Kahteen ruokailu kertaan siirryttiin jo kun kolmen ruokailu kerran kuviossa jäi aina yksi syömättä tai osittain syömättä ja selvästi paremmin on ruokahalua löytynyt kun kahteen kertaan on siirrytty.

Tämä viikko harmillisesti jäi treeneistä taukoa kun väittivät, että minun pitäisi töissä olla?? :D Kotona ja lenkin yhteydessä ollaan sitten otettua tottista vaihtelevalla menestyksellä. Aika paljon on Alfia alkanut kiinnostaa ympäristössä tapahtuvat asiat. Lenkillä kuitenkin ei karkaa toisten koirien luo ja tulee kutsusta luokse vaikka jotain mielenkiintoista näkyisikin. Hieman viivettä luoksetulossa oli eilen kun lenkkeilijä ehti niin lähietäisyydelle, että houkutus oli lähes suunnaton. :D Onneksi sitten tuli kuitenkin ja sain ylpeänä antaa kehut. ;) Lenkkeilijä ei tainnut kyllä vaan tykätä erityisesti vapaana kulkevasta koirasta. Noin niinkun ilmeestä päätellen. :D

torstai 22. maaliskuuta 2012

Täälä me vielä ollaan. :)

Vähän tämä blogin päivittäminen jäänyt unholaan. Täälä edelleen kuitenkin treenataan ja touhutaan. :) Paljon ollaan käyty metsässä lenkillä ja Alf saa juoksennella vapaana. Hienosti pysyttelee läiheisyydessä eikä lähde omille teilleen. Ei myöskään säntää suinpäin vastaan tulevien ihmisten tai koirien luokse. Hyvin ehdin kutsua luokse. Hieman on kyllä nyt alkanut olla sitä ettei niin innokkaasti enää valitse minua kiinnostavan uuden kohteen sijaan. Rohkaistuu siis koko ajan..

Viime viikon torstaina käytiin taas haku treeneissä ja pe ja su oltiin tokoilemassa. Alf pääsi haku treeneissä jo ihan raunioille juoksentelemaan ja ihan hyvin meni. Rohkeasti lähti maalimiehen perään. Odotin ennen päästämistä kuitenkin niin kauan, että maalimies ehti pois näkyvistä. Yksi maalimies oli selvästi haastavassa paikassa, koska juoksu kahteen kertaan ohi. Taisi kyllä olla osittain pennun intoa juosta perään ja ajatus ei ihan ollut mukana. Sinne kuitenkin sitten lähti ja itse löysi maalimiehen. Onnesta soikeanahan tuo koira aina on kun maalimiehen löytää. :D
Tokoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Huomio pysyi yllättävän hyvin minussa vaikka muut koirat treenasivat samaan aikaan kentällä. Kotona kun tuossa pihassa otettiin tokoa niin siinä keskittyminen koiralla herpaantui koko ajan. Teki kyllä aina mitä käskin, mutta heti palkkauksen jälkeen karkasi haistelemaan tai alkoi pällistellä muualle. Noh, pääasia, että teki mitä käskettiin. Taitaa itselläni ohjaajanakin olla kehittymisen paikka, en taida olla kovin kiinnostava käskyineni. Pitäis kai opetella käyttämään ääntään eri äänenpainoilla enemmän ja muutenkin olla eläväisempi, että olisin riittävän kiinnostava ja voittaisin muut ärsykkeet. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Tämä emäntä suunnitteli lähtevänsä vapepan kursseille josko tuosta Alfista saisi joskus pelastuskoiran. Kovat on ainakin suunnitelmat. :D

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pitkästä aikaa..

Nyt on sitten Alfin kanssa korkattu "haku-ura" :D Torstaina käytiin raunioilla tutustumassa lajiin ja otettiin näköpakoja Alfille. Hyvin irtosi maalimiehen perään, ei vaan meinannut pysyä maalimiehen luona.. Yhdellä kertaa ehti maalimies niin piiloon ettei Alf sitä löytänyt ja ehti häiriintyä autosta kuuluvaan koiran haukkuun. Sitten näytin Alfille missä on maalimies ja sinne se sitten säntäsi hakemaan namupalat. :)
Yhdestä piilosta olin tyytyväinen kun maalimies juoksi toisen auton taakse ja autossa haukkui koko ajan toinen koira. Alf juoksi silti maalimiehen luokse, hieman kaartaen kuitenkin auton kohdalla. Ei siis juurikaan häiriintynyt haukusta.
Alkuun kun Alfille otettiin makkararinkiä niin täytyy kyllä sanoa, että kaikki pidättyväisyys oli kyllä tiessään. Rakasti kaikkia ja paljon! :D
Edellisellä viikolla otin tottis treenien päätteeksi makkararuutua. Tallasin pienen alueen ja heittelin makkaran palat ruutuun. Hetken annoin jäljen vanhentua ja ohjasin koiran ruutuun. Kyllä se sielä haisteli ja söi makkarat. Kaksi kertaa yritti tulla ulos ruudusta, mutta pienellä ohjauksella meni takaisin. Lähti ruudusta pois sitten kun minäkin lähdin kävelemään pois. Ei Alf mitenkään innosta piukeena nuuskinut sitä tallattua maata, mutta pysähtyi joka makkaran kohdalla syömään, eikä tarvinut sormella osoitella, että missä ne makkarat on kuten joskus aiemmin kotona kun piilottelin olohuoneeseen niitä palasia. :D