Alf sen kuin kasvaa ja kehittyy.

Treenit on nyt jääneet hiukan vähälle töiden takia, mutta päästiinpä tässä kuitenkin kenneltapaamisessa käymään ja raunioille ollaan pääasiassa päästy.
Alf todellakin rakastaa ihmisiä eikä kylläkään vierasta ketään. :) Maalimies on yleensä tosissaan se paras juttu. :D

Lenkillä jos päästän Alfin vapaaksi niin on kyllä alkanut irrota entistä kauemmas ja vauhdikkaammin. Hieman itseä välillä jännittää jos siinä vauhdissa silmiin osuu jotain mielenkiintoista niin kuinka lujaa meneekään perään.. Tähän asti kuitenkin luoksetulo ja minun menoni seuraaminen on onnistunut. Olen useammin tehnyt sitä, että jos Alf irtoaa liian kauas niin menen itse piiloon jotta muistuu Alfille mieleen, että sen pitää itse katsoa missä minä kuljen.

Rosea käytiin taas tänään moikkaamassa ja alkavat olla jo tosi hyviä kavereita keskenään. Riekkuminen ei ole Alfiltakaan enää niin päätöntä menoa kuin se oli aiemmin. Osaavat nopeammin rauhoittua. Kyllä kuitenkin huomaa jos lenkillä kuljetaan läheltä äidin kotia, että Alf tunnistaa paikan. Se olisi aina menossa kohti äidin ovea. :D Rose on Alfin paras kaveri, ihan selvästi. ;)

Treenattu on tuossa kotipihan vieressä parkkiksella tokoa ja hyvin on mennyt. Häiriöherkkyyttä on, mutta riippuu selvästi koiran motivaatiosta joka on nähtävillä kyllä jo kun aloitetaan.
Kenneltapaamisessa sain oppia hiukan koiran leikittämiseen ja sitä on koitettu pitää yllä ja harjoitella. Siinä taitaa olla enemmän emännällä harjoittelemista kuin koiralla. :) Nyt kun hampaatkin alkaa olla vaihtuneet niin saa jo Alf lelustakin kiinni.. ;)