Oltiin tänään rauniotreeneissä. Alf oli jälleen odotuksia parempi. Aiemmin ollaan otettu kaikki haut niin, että Alf on nähnyt mihin maalimies menee ja tämän jälkeen on lähetetty etsimään. Nyt otettiin ensimmäinen näin ja loput tehtiin niin, että Alf näki kun maalimies lähti raunioille, mutta sitten käännyttiin ympäri niin ettei Alf nähnyt mihin maalimies meni. Hyvin löysi siitä huolimatta! Viimeinen maalimies oli vaikein. Sitä etsittiin pitkään ja otettiin uusi lähetyskin. Motivaatio ei kuitenkaan kadonnut. Sinnikkäästi etsiskeli ja haisteli. Tuuli taisi hieman viedä hajua toiseen suuntaan, koska koko ajan liikkui toiseen reunaan sieltä mihin lähetettiin. Haamuna sitten lopulta löysi. :) Mutta upeaa oli työskentely!! Olin todella positiivisesti yllättynyt ja iloinen!
Haukkuilmaisu on vielä vähän hukassa. Mentiin kentälle reilusti ennen muita ja yritin Nitan (rotweiler) siivellä haukuttaa Alfia, mutta yllättäen kumpikaan ei älynneet haukkua. Tuijottivat vaan ihmeissään sen oloisina, että: "Mehän istutaan nätisti, mitä sä siinä riehut anna ne nakit!" Tähän täytyy vielä panostaa reilusti!
Otin myös Nitalla makkararinkiä ja se sujui alku kankeuden jälkeen hyvin. Häntäkin alkoi vispata. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti